Yleisterminä käytetään sanaa mikromuovi, kun puhutaan pienen raekoon muovista / muoviroskasta.
Mikroroskaksi kutsutaan yleisesti alle 5 mm:n kokoista roskaa, jonka ekologiseen merkitykseen on alettu kiinnittää erityistä huomiota vasta viimeisen vuosikymmenen aikana. Mikroroskan näytteenotto tapahtuu pääasiassa näytteenottimilla, joiden suodatin koko on 0,3 mm. Tämä usein asettaa alarajan mikromuovien raekoolle.
Vielä pienemmistä partikkeleista puhutaan myös nanomuovina, jonka raekoko on alle 0,001 mm. Nanomuovien tutkiminen on vasta alussa, eikä niiden määrittämiseen ympäristössä ole vielä olemassa riittävän tehokasta laitteistoja tai analytiikkaa. Nano- ja mikromuovien tutkimukseen satsataan Suomessakin nyt paljon, mutta tieteellisiä tuloksia joudumme odottamaan vielä useamman vuoden.
Mikromuovi vai nanomuovi – vai mikä se nyt oli
Omasta mielestäni nämä kaksi on hyvä erottaa toisistaan, vaikka virallista määrittelyä näille termeille ei taidakaan olla olemassa (ja termi nano viittaisi matematiikan mukaan millimetrin miljoonasosan, eikä tuhannesosan, kokoisiin mittoihin). Mikromuovin raekoon ollessa millimetrien luokassa, niiden havainnoiminen ja toisaalta suodattaminen onnistuu eri menetelmillä, kuin nanomuovien kokoluokan partikkeleiden. Kun uutisoidaan, että kalojen aivoista on löytynyt mikromuoveja, tuntuu tyhmälle ajatella 5mm reakoon partikkeleita, vaan kyse on nimenomaan nanomuoveista.
Miten mikromuovi syntyy
Mikromuoveja on syntymekaniikaltaan kahdenlaisia. Ensinnäkin mikromuoveja valmistetaan tiettyjä käyttökohteita varten, kuten kosmetiikassa ja hygieniatuotteissa käytettävät muovirakeet, sekä tulostimien musteissa ja ”hiekkapuhalluksessa” käytetyt muovirakeet. Lisäksi esimerkiksi muovien raaka-aineiden valmistajat toimittavat muovit tuotteita tekevälle teollisuudelle granulaatteina (pieninä n 2-3mm rakeina) ja jauheina.
Toisaalta mikromuoveilla tarkoitetaan puolestaan suuremmista muovikappaleista pieneksi pilkkoutunutta muovia esim. UV-valon, lämpötilamuutosten sekä rapautumisen ansiosta. Samoin mikromuoveihin luetaan kuuluvaksi mm. tekstiilien sisältämät keinokuidut, jotka voivat päästä meriympäristöön tekstiilien pesun yhteydessä.
Mikromuoveja pääsee mereen siis isompien muovikappaleiden rapautuessa tai sitten valmiina mikromuovina. Tutkimustietoja ei ole kovin paljon, mutta liikenne on ilmeisesti yksi tärkeimmistä mikromuovien tuottajista etenkin kaupunkioloissa. Autojen renkaat kuluessaan synnyttävät hienojakoista pölyä ja hiukkasia ja toisaalta irrottavat tien pinnasta hiukkasia. Samoin teiden merkitsemisessä käytetyt maalit ovat synteettisiä ja luetaan yhdeksi merkittäväksi mikromuovien lähteeksi. Keinokuitukankaan valmistustavasta riippuen voi siitä pesussa irrota jopa tuhansia kuituja. Irtoaminen on tehtyjen selvitysten perusteella ilmeisesti suurinta vaatteen ensimmäisten pesujen aikana.
Mikromuovien osalta tiedetään, että moderni jätevedenpuhdistamo selviää suodattamisesta suhteellisen hyvin (vaikka ei varmasti ole ollutkaan suunnittelun lähtökohtana). Suomessa ja Ruotsissa tehtyjen selvitysten mukaan puhdistamot pystyvät poistamaan jopa 99 % puhdistamoon päätyvästä mikroroskasta. Kaikkein pienimpiä roskahippuja – eli esim. nanomuovia – ei puhdistamoilla kuitenkaan saada kiinni. Tällä hetkellä ei tiedetä, miten suuri osuus kaikkein pienimmistä, millimetrin tuhannesosan kokoisista roskista päätyy vesistöihin.
Mitä haittaa mikromuoveista on
Niin – ja sitten on se peruskysymys, että mitä se mikro- tai nanomuovi ympäristössä aiheuttaa. Hyvä kysymys. Tutkimustietoa ei ole kovinkaan paljon. Itse pieni muovipartikkeli joutuessaan vaikkapa meidän syömäksi tuskin hirveästi vaikuttaa – menee sisään ja tulee muutaman päivän päästä ulos. Asia ei kuitenkaan ole tuolla selvä. Varmaksi tiedetään, että vaikkapa meressä olevaan mikroroskaan kertyy muuta epäpuhtautta. Kemikaaleja, metallijäämiä tai bakteereita jne. tarttuu ja tiivistyy hiukkasten ympärille – ja tiedetään että vesien eläimet näitä syö. Se mitä sitten tapahtuu, on vielä tarkempaa vastausta vailla. Ja nanomuoveja on löytynyt muualtakin kaloista, kuin vain vatsasta. Itse asiassa nanomuoveja on löydetty lähes kaikkialta missä niitä on alettu etsiä: ilmasta, vesistä ja vaikkapa pullovesistä ja kalojen aivoista. Kokonaisuutena nanomuovien esiintyminen eri puolilla ympäristöämme ja meitä on vielä hämärän peitossa.
Mikromuovien leviämisen torjunta on varmasti yksi lähitulevaisuuden haaste. Ensin tarvitaan tietoa, jotta osaamme toimia, mutta voisin kuvitella pesukoneidemme putkiin tulevan suodattimia ja mikromuovien kieltoa kosmetiikassa/hygieniatuotteissa. Mitähän renkaille / liikenteelle keksitään? Niin – ja se tärkein: ylipäätään merien roskaaminen pitää saada kuriin joka tapauksessa, jotta myös mikromuoviongelmalle pystytään jotain tekemään. Ja tässä katson kyllä kansainvälisen yhteistyön ja avunannon olevan välttämätöntä (kirjoitus ”Muoviroskat ja meri”).
Kirjoittaja Martti Luhtalalla on yli 10 vuoden kokemus muovien saralta niin jakelu- kuin laiterakennusyrityksistä. Viimeiset vuodet Martti on seurannut muovialan keskustelua liikkeenjohdon konsulttina omassa yrityksessään Haastava Consulting Oy:ssä.