020 777 0570

”Biomuovit” on niin kivan kuuloinen sana, että kait se meidät pelastaa? Niinhän sitä luulisi, mutta kun ei. Katson asiaa tässä siis roskaantumisen kannalta – biomuoveista voi olla iloa toki muutoin, mutta juurikin roskaantumiseen… ei oikeastaan ollenkaan.

Biomuovi-termillä tarkoitetaan yleisesti kahta erilaista asiaa:

  1. Biopohjaisia muoveja – muoveja, jotka valmistetaan biopohjaisista, uusiutuvista raaka-aineista, kuten maissi, viljat, kasviöljyt, selluloosa tai sokerit. Biopohjaiset muovit eivät automaattisesti ja välttämättä ole biohajoavia. Se, että muovi valmistetaan jostain uusiutuvasta materiaalista ei tarkoita, että se hajoaisi taas uusiutuvaksi materiaaliksi. Esimerkiksi perinteisesti öljypohjaista polyeteeniä valmistetaan teollisessa mittakaavassa myös sokeriruo’osta, eikä PE ole luonnossa hajoava ollenkaan.
  2. Biohajoavia muoveja – kompostoituvia, sopivissa olosuhteissa hajoavia muoveja. Sekä uusiutuviin että fossiilisiin raaka-aineisiin pohjautuva muovi voi olla biohajoavaa. Biohajoavat muovit hajoavat sopivissa olosuhteissa vedeksi, hiilidioksidiksi tai metaaniksi ja biomassaksi. Ne sopivat hyödynnettäväksi biokaasulaitoksissa tai teollisissa kompostoreissa, missä niiden hajoamiselle on oikeat olosuhteet.

Kohta 2. on roskaantumisessa se olennainen, eli jos muovia pääsee luontoon, niin se biohajoavana hajoaisi (ei vain pilkkoutuisi pienemmäksi, vaan ihan oikeasti kompostoituisi) jossain säädyllisessä ajassa. Biohajoavalla tarkoitetaan sitä, että materiaali käy läpi anaerobisen tai aerobisen hajoamisen, jossa syntyy prosessin ympäristöolosuhteista riippuen hiilidioksidia, vettä, metaania, biomassaa ja mineraalisuoloja.

Minkälainen muovi voi kehua olevansa biohajoava tänä päivänä? Mitä standardit sanoo?

Määrittely biohajoavaksi on kolmen eri standardin määrittelemä (eri puolella maailmaa). Mikäli muovituote on luokiteltu biohajoavaksi, tulee sen täyttää joku kolmesta standardista: ASTM 6400 (USA), EN 13432 (Eurooppa) tai ISO 17088 (Kansainvälinen). Standardeissa on määritelty mm. ne olosuhteet (lämpötila yli 50 °C, tietty pH arvo jne.), joissa muovin tulisi hajota. Esim. standardin EN 13432 mukaan muovimateriaalin tulee hajota 90 % prosenttisesti hiilidioksidiksi kuuden kuukauden kompostoinnin aikana, eikä yli 30 % jäännöksestä saa jäädä 2 mm:n seulaan kolmen kuukauden kompostoinnin jälkeen.

Roskaantumisen kannalta noissa määritelmissä on lähtökohtaisesti lähdetty väärästä päästä. Kompostoitumisen olosuhteet on määritelty tehokkaan, teollisen kompostoinnin mukaan. Jätteenkäsittelylaitoksissa saadaan tuollaiset olosuhteet aikaiseksi ja homma toimii, mutta jo kotikompostoinnissa, esimerkiksi tuo jatkuva +50 °C ja säädelty pH, on jo melko kovia vaatimuksia – kun katson meidän oman pihan pientä vihreää pönttöä ei tuo kyllä näin viileillä keleillä ole lähimaillakaan noita lämpötiloja – ja kyllä sieltä vielä vuoden päästä niitä vihertäviä biopusseja löytyykin, ihan toimivina pusseina. Puhumattakaan, jos materiaali joutuu roskana luontoon, ilman mitään kompostia ympärillään.

Mikään noissa määritelmissä ei ota kantaa maalla tai meressä olevaan roskaan / olosuhteisiin. Muoveista yleisesti tiedetään, että meren pinnalla kelluva muovi haurastuu hitaammin, kuin maalla oleva, koska etenkin lämpötilaolot eivät nouse sellaisiin lu­kemiin kuin parhaimmillaan auringon paahtamilla rannoilla. Vesipatsaassa ja meren pohjalla muovien hajoaminen hidastuu entisestään. Mikään noissa standardien määritelmissä ei ota kantaa, että montako kymmentä vuotta biohajoava muovi voi viettää olosuhteissa, jotka vastaavat vaikkapa Itämeren vuotuisia olosuhteita – ja olla siis edelleen biohajoava.

Eli nykyinen biohajoavuus määrittely ei itse asiassa kerro mitään siitä, miten tuo biohajoava tuote käyttäytyy luonnon olosuhteissa (ja ainakin minulle kun tuon ”biohajoavuus”-sana nimenomaan assosioituu luonnossa tapahtuvaan hajoamiseen – mutta kun ei niin ei). Voi olla, että biohajoava muovi hajoaa luonnon olosuhteissakin nopeammin, kuin perinteinen muovi, mutta mikä tuo aika on: 5, 10, 50 vai 500 vuotta?

Lisäksi kun tällä hetkellä seuraa yleistä kielenkäyttöä ja mainontaa voi sanoa, että tilanne biomuoveissa on ”markkinamiesten” luoma ja myynnissä oleviin ns. biohajoaviin muoveihin tulee suhtautua varauksella, sillä joidenkin niiden hajoaminen voi olla vain mekaanista hajoamista, aina vain pienemmiksi partikkeleiksi (mikro- tai nanomuovit), eikä kompostoitumista, hajoamista hiilidioksidiksi jne.

Omana asianaan on myös huomioitava, että biohajoavaa muovia ei voida tällä hetkellä kierrättää muun muovin mukana, sillä pienetkin määrät muovien kierrätysprosesseihin joutunutta tärkkelystä voi pilata suuria eriä uusioraaka-ainetta.

Parhaimmillaan biohajoava pussukka on järjestelmällisesti toimitettuna jätteenkeräyksen biojäteastiaan ihan ok juttu, sillä oletuksella, että paikkakuntasi jätteenkäsittelylaitos kompostoi materiaalit vähintään tuon 6 kk sopivissa olosuhteissa. Käytännön elämässä kompostointiajat ovat lyhyempiä, mutta olen ymmärtänyt, että ainakin suurin osa biohajoavista pussukoista ehtii hajota käsittelyn aikana.

Niin, siis ei… ei se biomuovi ei meitä roskaantumiselta pelasta. Kyllä se roskaaminen pitää ihan oikeasti lopettaa, jos halutaan että roskaamisen vaikutukset vähentyvät – ihan globaalilla, järjestelmällisellä jätteidenkäsittelyllä (kirjoitus muoviroskat ja meri).

Kirjoittaja Martti Luhtalalla on yli 10 vuoden kokemus muovien saralta niin jakelu- kuin laiterakennusyrityksistä. Viimeiset vuodet Martti on seurannut muovialan keskustelua liikkeenjohdon konsulttina omassa yrityksessään Haastava Consulting Oy:ssä.

Share This